Long weekend in Munich

Elokuun lopulla puolisoni oli suuntaamassa Müncheniin työmatkalle ja sain sopivasti vapaat samalle kohtaa, joten päätin napata lennot maanantaina kun lähtö oli saman viikon lauantaina! Tiesin reissun ajankohdan jo aiemmin, mutta vuorojen varmistuttua päätin tarttua tilaisuuteen ja lähteä tutkimaan ihan uutta kaupunkia. Tiesin jo lähtiessä, että päivät tulisin viettämään itsekseni messujen vuoksi mutta ajattelin, että pari vuotta sitten haahuilin päivät Chicagossa itsekseni ACC-konferenssin ajan ja nautin jokaisesta hetkestä täysillä. Tiesin myös, että reissun lopuksi koittaisi se, että lennän ensimmäisen kerran itsekseni: itse kun en pystynyt lähtemään kun lauantai-maanantai ajaksi ja puolisoni olisi reissussa keskiviikkoon asti.

Yleensä otan matkakohteista selvää ja merkkailen ylös paikkoja, joissa tahtoisin käydä. No, tällä kertaa kyllä printtasin myös materiaalia mutta ajattelin, että ehdin tutustua niihin lennon aikana mutta kuten aina aamulennoilla, nukuin kun tukki koko lennon. Kaikenlisäksi jätin tulosteet pakatessa kotiin joten en voinut palata niihin edes myöhemmin. No, päästiin perille ja hypättiin metroon – osa matkasta mentiin yhdessä ja sitten hypättiinkin omiin metroihin, minä kohti hotellia matkatavaroiden kanssa ja muru kohti messukeskusta. Kaikki meni hyvin siihen asti kun piti jäädä omalla asemalla, nousin valmiiksi ovien eteen että ehdin varmasti ulos. Little did I know: en saanut ovia auki vaikka viime tipassa eräs rouva yrittikin saksaksi ohjeistaa penkiltään viittoen ja tietysti, kyseisellä asemalla ei ollut jäämässä ketään muuta samasta vaunusta. En päässyt ulos, joten ei muutakun uusi yritys seuraavalla asemalla nyt onnistuen ja hyppäys takaisin menevään metroon. Asemalle päästyä nousin tietysti väärästä suunnasta ylös ja olin kaukana siitä, mihin kuvittelin tulleeni. Portaat joilla kuvittelin olevani, olisivat olleet käytännössä hotellimme oven edessä. Piti hetki hengitellä syvään kun seison keskellä työmaata itsekseni, mutta google maps käteen ja kävellessäni upean puiston läpi mietin, että onneksi lähdin vaikka alku olikin täynnä kommelluksia – joille pystyi nauramaan jo heti melkein samantien.

Hotellilla freesasin nopeasti, sain respasta kartan ja lähdin kohti Marienplazia joka oli ainoa, minkä muistin lukeneeni kohdeoppaasta. Tällä kertaa lähdin kävellen jotten sekoilisi enempää metron kanssa yhden päivän aikana, vaikka tarvittiinkin muutama ylimääräinen askel ennenkuin olin perillä. Mutta vau, samalla hetkellä kun kirkon kellot alkoivat soida alkoi myös viileä syyssade. Sateen yltyessä pakenin kiertelemään kauppoja ja sateenvarjon ostettuani myös muutamia kujia – päätyen huomaamatta kahville Arketin yhteydessä olevaan kahvilaan jossa söin ihan taivaallisen hyvän pastryn. Ja ostinpa myös ihanan kamelinruskean neuleen, joka päätyi samantien päälle koska kesämekossa tuli iltaa kohden hieman vilu. Muru tuli keskustaan ja päädyttiin syömään ihan super hyvät pihvit Little London -nimiseen ravintolaan, suosittu paikka enkä ihmettele!

Lauantaina satuin kysymään Arketin kassalla heidän sunnuntaiaukioloaan saaden vastauksen, että ”My dear, sunnuntaisin Münchenissä ei ole auki mikään paikka joitakin ravintoloita lukuunottamatta”. Myönnän, hetken purin hammasta ja mietin että mitä ihmettä teen jos ilma on yhtä sateinen ja kolea myös sunnuntaina. Onneksi päivä valkeni kirkkaana ja lämpimänä niin pääsin suunnistamaan puistoihin, joita olin katsellut kartassa. Tämä kuvissa näkyvä English Garden on pinta-alaltaan isompi kuin Nykin Central Park joten ihan en päästä päähän sitä kävellyt vaikka kolmessa tunnissa askeleita olikin kertynyt jo lähes 15000. Mutta mikä onni oli kuunnella trumpetin soittajaa, istua kiireettä puun alla syömässä prezeliä, juoda kahvia ja huomata, että münhenilaisten sunnuntaiviettoon kuului petangin pelaaminen isolla porukalla tai ihan vain pariskuntana eväiden syönnin lomassa.

Haahuilin myös paremmin keskusta-alueella, kun lauantainen sade ei kovin siihen houkutellut. Ikkunashoppailin niin Célinen, Chloén kuin Guccin ikkunoiden takana ja söin järjettömän hyvän lounassalaatin pienessä kahvilassa. Ja onnistuin kulkemaan metrolla jo ihan kuin paikallinen.

Täältä Schloß Nymphenburg -palatsilta laitoinkin instastorya, koska raahasin muruni tänne heti kun hänen työpäivänsä messuilla oli ohitse. Ensinnäkin 20min junamatka ja sitten tehtiin kätevä 4km kiertolenkki kävellen koska alue olikin (yllättäen) kokonaan aidattu ja sisälle pääsi vain yhdestä kohtaa. Loppujen lopuksi päästiin palatsille ihan vain huomataksemme, että kyseisenä päivänä se oli suljettu eikä sisätiloihin päässyt ihastelemaan. No, kierrettiin puistoalue ja lähdettiin kävelemään suoraa reittiä takaisin juna-asemalle ja suoraan keskustaan syömään.

Muistin lukeneeni, että Marienplazilla pääsisi kapuamaan johonkin kirkontorniin, josta näkisi kirkkaana päivänä Alpeille asti. Maanantaina sitten bongasinkin muutaman turistin katoavan erään kirkon kapeasta ovesta ja päätin selvittää, josko se olisi oikea – ja olihan se. 3euron sisäänpääsymaksu ei tuntunut huonolta idealta, mutta ensimmäiset 5kerrosta kapeassa ja sokkeloisessa rappukäytävässä sai ajatukset toisaalle. Liikenne rapuissa oli samanaikaista niin ylös kuin alas ja tilaa ei käytännössä ollut yhtään väistämiselle että sylittäin mentiin. Myönnän, hirvitti kun pääsin ylös asti (ehkä 20kerrosta?) eikä kapea tila metalliverkon takana ainakaan helpottanut oloa – kädet täristen nappasin joitakin kuvia mutta pääosin keskityin vain hengittämään ja pitämään tavaroistani kiinni. Ja kyllä, näin Alppien ääriviivat ja olihan se nyt ihan mielettömän upean näköistä. Aika haipakkaa tulin kuitenkin alas ja polvet täristen menin ensimmäiseen kahvilaan tasaamaan  hengitystäni.

Loppupäivän vietin visusti maantasalla ja päädyin ajelemaan metrolla Münchenin yliopistokampukselle ja Siegestorin riemukaarelle. Istuin lopulta kampusalueella varmaan puolitoista tuntia kahvimuki kädessä ja mietin, miten onnellinen olin että lähdin reissuun. Ja miten ihana olikaan yksinään kierrellä ja katsella paikkoja, ihan ilman suunnitelmia ja suurempia päämääriä. Vaikka ihana olikin iltaisin mennä dinnerille murun kanssa ja käydä läpi päivän tapahtumat.

Lentokentällä olin tapani mukaan aivan liian aikaisin mutta sydän täynnä uusia muistoja.

ps. sain kyllä pienen mental breakdownin, kun en meinannut löytää heti autolle parkkipaikkaa klo.3 aamuyöllä: nukutti ja kiukutti mutta luojani onneksi löysin kuin löysin lopulta sopivan raon.

pps. kyseiset ESC-konferenssi järjestetään kuulemma ensivuonna Pariisissa. Ilmoitin jo, että lähden mukaan ja tällä kertaa koko viikoksi 😉

 

2 Comments

  1. K 27.9.2018

    Kannatti siis lähteä reissuun! 🙂 Katsoin instasta, että olet alkanut opiskelemaan. Saako udella mitä alaa?

    Vastaa
    • elinakui 27.9.2018

      Kannatti kyllä todella, ihana kaupunki! 🙂
      Itseasiassa tuo uusi opiskelualakin näkyy instasta mun profiilista, mutta aloitin siis international business -opinnot nyt syksyllä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *