Top of the Rock

Muuten ei oltu ennakkoon suunniteltu ajankohtia tai päiviä, milloin mennään minnekin tai mihin nähtävyyteen. Käytiin ihan fiiliksen ja tietty vähän säätilan mukaan eri paikoissa, koska Liberty islandin -lauttamatkalle ei tehnyt mieli lähteä kovin tuulisena päivänä ettei jäädy pystyyn lautalla istuessa :D. Olin kuitenkin päättänyt, että Top of the Rockissa käydään ihan heti aamusta, kun päivä on vasta sarastamassa.

Käytiinkin varaamassa edeltävänä iltana Top of the Rock:n lipunmyynnissä maanantain aamunousulle liput, kun ilmeisesti tiettyyn ajankohtaan pääsee huipuille vain tietty määrä ihmisiä kerralla – sinällään todella hyvä, ettei ole liiaksi tungosta vaan saa nauttia rauhassa. Me varattiin meidän liput klo. 8.30 nousuun mikä osoittautui varsin mahtavaksi ajankohdaksi! Meidän lisäksi aamuvarhaisella  huipulla oli nimittäin vain neljä muuta ihmistä, joten saatiin todella olla rauhassa ja ottaa kuvat ilman, että jokaisessa kuvareunassa näkyisi joku muu turisti :D. Tykkäsin Top of the Rockin näköalatasanteesta ja sieltä avautumasta maisemasta ehkä inasen enemmän, kuin Empire state buildingin. Täältä nimittäin näki Empiren kunnolla kuin myös Central Parkin, Chrysler buildingia unohtamatta. Ja muutenkin näköalatasanne oli kiva, koska se oli kahdessa kerroksessa eikä ylimmässä tasanteessa ollut verkkoaitaa tm peittämässä näkymää vaan koko upea Nyc avautui silmissä täysin esteettä. Alimmalla kerroksella oli lasikaiteet, mikä myös varsin kiva koska Empiressä verkkoaita joka blokkaa tietyllä tavalla koko maiseman upeuden.

Oltiin ylhäällä reilu tunti, eikä alastuloaikaa ole mitenkään määritelty samaantapaan kuin ylösnousua, joten huipulla sai olla kaikessa rauhassa ja käydä sisätiloissa lämmittelemässä tarvittaessa ihastelun välissä. Ylhäällä oli myös varsin mukavat vartijat, jotka ehdottivat itse meistä yhteiskuvan ottamista, kun varsinasta ruuhkaa ei vielä ollut.

takki Arket /farkut Samsoe samsoe /neule Acne studios /laukku Chloe/aurinkolasit Rayban

Ylhäältä tultua päätettiin metsästää pannukakkuaamupala ja sellainen löytyi varsin läheltä, nimittäin Rockafeller centerin cafe:ssa tarjoillaan super hyviä pannareita! Omani otin mansikoilla ja mustikoilla ja kun pannarit tuotiin pöytään, niin hetken ihmettelin että olinko todella maksanut 5dollaria lisää kahdesta mansikkasiivusta ja parista mustikasta, kunnes tajusin että marjat olivatkin taikinan sisässä! Ah, vesi herähtää kielelle edelleen pannareita muistellessa. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *